Oikeiston lääkkeinä järjettömät leikkaukset ja sanelua muistuttava paikallinen sopiminen

Viime vuodet ovat olleet hyvin poikkeuksellisia koronapandemian ja Venäjän hyökkäyssodan takia. Poikkeusajat ovat johtaneet Suomen, kuten myös muiden EU-maiden, velkaantumisen kasvuun. Suomi ei kuitenkaan ole velkaantunut mitenkään poikkeuksellisen paljon tai enemmän kuin keskeiset kilpailijamaat. Toki oppositio ja Heikki Vestman (Uusimaa 27.11.) haluavat korostaa Suomen velkaantumista kuin se olisi jotenkin poikkeuksellista tässä tilanteessa. Mikään maa Euroopassa ei ole voinut välttyä velkaantumiselta. Kysymys kuuluukin, että miten oppositio ja Kokoomus olisi hoitanut viime vuosien poikkeustilanteet ilman velkaantumista?

Nokian tuho ja finanssikriisi 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä johtivat Suomen julkisen talouden lisävelkaantumiseen. Euroopan maihin verrattuna ajanjaksolla 2008–2015 Suomen velkaantuminen kasvoi selkeästi enemmän. Tätä ennen ja tämän jälkeen julkisen talouden velkaantuminen on ollut samaa tasoa. Nokian tuhon myötä hävisi pysyvästi paljon tuottavia työpaikkoja ja se käynnisti poikkeuksellisen muutoksen Suomessa. 

10–15 vuotta sitten olisi tarvittu kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Valitettavasti silloin keskustan ja kokoomuksen johtamilla hallituksilla iski paniikki ja petti kärsivällisyys. Aloitettiin merkittävät sopeuttamistoimet, jotka johtivat muun muassa leikkauksiin koulutuksesta ja tutkimuksesta. Nämä toimet itseasiassa pahensivat Suomen tilannetta ja heikensivät tulevaisuuden näkymiä. Jälkikäteen arvioituna taantumasta olisi voitu nousta nopeammin, jos olisi tehty tarkoin harkittua elvytystä.

Julkisen talouden tasapainosta ja velkaantumiskehityksestä saa ja pitääkin olla huolissaan. Mihinkään äkkijarrutukseen ei kuitenkaan ole varaa eikä tarvetta. Suomessa tarvitaan useamman hallituskauden kestävä ohjelma, jonka seurauksena julkinen talous saadaan tasapainoon ja velkaantuminen taittumaan. Tämä ei tapahdu pelkkiä menoja karsimalla, vaan työkalupakissa pitää olla kaikki keinot. Tarvitaan veromuutoksia ja erityisesti tarvitaan lisää kasvua. Sopeutusta ei voi tehdä äkkirysäyksenä, jossa eniten kärsivät jo valmiiksi heikoimmassa asemassa olevat.

Vaalien alla oikeiston puhe paikallisesta sopimisesta ihmeratkaisuna lähes kaikkiin Suomen ongelmiin tuntuu vilkastuvan. Olen Nesteen pääluottamusmiehenä tehnyt lukuisia paikallisia sopimuksia. Minua ihmetyttää tämä jatkuva keskustelu paikallisen sopimisen vaikeudesta ja siitä, että sitä pitäisi jotenkin erityisen paljon lisätä. Haluaisin kuulla, mitä oikeisto tarkoittaa paikallisella sopimisella?  Mieleen hiipii väkisin ajatus, että sillä ei tarkoiteta samaa, mihin työmarkkinoilla on totuttu. Tuntuu siltä, että oikeisto haluaa heikentää palkansaajan asemaa ja siirtää kaiken sopimisen työnantajan ja yksittäisen ihmisen väliseksi. Taka-ajatuksena vielä se, että jos yhteisymmärrystä ei löydy, sanelee työnantaja lopputuloksen. Minä en halua tällaisia työmarkkinoita Suomeen.

Comments are closed.